11.1.2023
Eroaminen on valitettavan yleistä. Aikuisten välisistä eroista selvitään yleensä henkisillä kolhuilla, joista toipumiseen voi toki kulua kauan aikaa, yli kymmenenkin vuotta.
Kun kuviossa ovat lapset, tilanne mutkistuu, koska kysymys on myös lasten hyvinvoinnista ja lasten elämän mutkistamisesta eri asuntoineen ja monenlaisine sopimisineen ja järjestelyineen.
Olen monesti miettinyt, että jos pariskunta on pystynyt elämään onnellisesti yhdessä viisi vuotta, miksi he eivät pystyisi palauttamaan kriisiytynyttä suhdettaan takaisin oikealle uralle.
Sille ei mitään voi, jos yhteen on sattunut alunperin epäsuhtaiset ihmiset, mutta se on kehnonlaista, jos ainekset hyvään suhteeseen olisivat olemassa, mutta niitä ei tahdota käyttää.
Hyvin monenlaisiin ongelmiin on olemassa ratkaisu, jos kumpikin osapuoli tahtoo sitä etsiä ja opetella. Tuntuu kuitenkin, että nykykulttuurissa suhdetta määrittäväksi tekijäksi on muuttunut tunne. Tunteen puuttumisen katsotaan olevan perusteltu syy erota.
Minusta tunteen kadottua kannattaisi yrittää edes muutama vuosi järjen kanssa ammattilaisten opeilla. Aina yrittäminen ei tuo tulosta, mutta jos kummallakin on halu ratkaista ongelmat, niin yleensä ratkaisu on olemassa. Siihen kuitenkin tarvitaan kaksi. Yksin kukaan ei voi suhdetta pelastaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti