17.1.2023
Vastaus otsikon kysymykseen saattaa olla kyllä. Olen keski-ikäinen, huonossa sosioekonomisessa asemassa ja hyvin yksinäinen. En tapaa ihmisiä ja olen köyhä. Kaiken lisäksi olen kranttu. Vaikka onnekas sattuma kurottaisi äärimmilleen ja joku kiinnostuisi minusta, minä en todennäköisesti kiinnostuisi hänestä.
Kun pystyy antamaan vähän, mutta vaatii paljon, pariutumiselle ei jää tilaa. Pitäisikö yrittää muuttaa asennetta? Alkaa ajatella, ettei tarvitse kolahtaa, kunhan saa jonkun kanssa elää.
Tapaparisuhde seuran ja läheisyyden vuoksi vai korventava yksinäisyys? Valintani lienee yksinäisyys. En osaa olla yhdessä tavan, seuran ja ihokontaktin vuoksi. Tarvitsen yhteyden, jaetun henkisen todellisuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti